Loimua_uratarinakuva_Teemu.

Töissä Loimuassa: Teemu Korpela, lämpöasentaja

Omatoimista ja monipuolista kenttätyötä
Lämpöasentaja Teemu Korpelan (28) liikkuva työ lennättää häntä tarpeen mukaan eri puolille Jyväskylän seutua. Teemun työnkuvaan kuuluu pääosin nykyisen kaukolämpöverkoston kunnossapito- ja huoltotehtäviä sekä uuden verkon rakennustöitä. Toisinaan lämpöasentaja kutsutaan apuun myös lämpökeskukselle tai asiakkaan luokse.


Ensikosketuksen kaukolämmön maailmaan Teemu sai vuonna 2005 tullessaan lukiolaisena Elenia Lämmölle kesätöihin. Työt sujuivat selvästikin hyvin, sillä armeijan käytyään Teemu pyydettiin taas kesätöihin ja myöhemmin työharjoitteluun.

– Pääsin harjoittelujaksojen kautta tutustumaan työhön lähemmin ja sain hyvän käsityksen siitä, mitä täällä tehdään. Porukkakin kävi niin tutuksi, että oli ihan luontainen päätös jatkaa oppisopimuksen kautta täysillä työelämään, sanoo Teemu. Elenia Lämmöllä Teemu suoritti oppisopimuskoulutuksena kaukolämpöasentajan tutkinnon kahdessa vuodessa ja valmistui vuonna 2012.

Vaihtelu pitää vireessä

Lämpöasentajilla on omat vastuualueensa Loimuan toimialueella Jyväskylässä. Loimua vastaa lämmön toimittamisesta asiakkaan kiinteistölle ja lämmönjakohuoneeseen asti, ja Teemu hoitaa oman alueensa verkosto- ja ylläpitoasioita olipa kyseessä teollisuusalue tai rakenteilla oleva omakotitaloalue.

-Monipuolisuus ja vaihtelevuus ovat parasta työssäni. Työ on melko omatoimista ja tehtäviä riittää voimalaitokselta lämmöntuotannosta aina asiakaslaitteille asti – ja jokainen uusi työmaa on aina erilainen, kiittelee Teemu.

Työpariakin lämpöasentajan hommissa tarvitaan. Esimerkiksi lämpökaivojen huoltotehtävissä työ vie maan alle. Tällöin työt tehdään turvallisuussyistä työparin kanssa. Vuosien varrella kokeneilta kollegoilta onkin tullut opittua niin työtehtäviä kuin asennetta.

– Lämpöasentajalta vaaditaan oma-aloitteisuutta ja paineensietokykyä. Aikataulut ja päivän tehtävät voivat muuttua äkillisestikin. Kun mukana voi olla monta osapuolta, vaatii tilanteiden ratkominen pelisilmää ja yhteistyökykyä. Tuli eteen mitä tahansa, tärkeintä on ottaa rauhallisesti.

Lisävirtaa liikunnasta
Loimuassa ja kenttätyössä Teemu on viihtynyt erinomaisesti. Jos tulevaisuudessa iskee kaipuu sisähommiin, voisi Teemu harkita omaan alaan liittyvää lisäkouluttautumista työn ohessa. Esimerkiksi LVI-insinöörin ja energiateknikon tutkinnot kiinnostavat. Ammatinvalintaa pohdiskeleville Teemulla on selkeä vinkki, joka kumpuaa omasta kokemuksesta.

– Itseään kiinnostavaan ammattiin kannattaa tutustua esimerkiksi harjoittelun kautta, jotta näkee mitä se työ oikeasti on. Arkisessa työssä oppii myös ongelmanratkaisutaitoa.

Toisinaan lämpöasentajan työ on myös aika fyysistä, joten omasta kunnosta huolehtiminen auttaa jaksamaan työpäivien huiskeessa. Harrastusrintamalla Teemun sydäntä lähellä ovat etenkin uinti ja kuntosaliharjoittelu. Kesäisin Teemu ulkoilee yhtä sujuvasti fillarilla ja kävellen, kaupungissa tai karussa luonnossa.

– Joskus tosin tulee päivän kuntoiluannos hoidettua jo työn ohessa!