Kysymyksillä on voimaa. Niillä voi olla uskomaton merkitys niin itsensä kuin koko yrityksen toiminnan kehittämisenkin kannalta.
Tämä tuli jälleen kerran mieleeni, kun olin jo valmiiksi (ennakkoluuloisesti) valmistanut itseäni, että saan kieltävän vastauksen esittämääni kysymykseen. Vastaus olikin täysin yllättäen: ”Ilman muuta, eiköhän se järjesty.” Suomalaisilla on liikaa tapana jumittua vanhasta sketsistä peräisin olevaan niin kutsuttuun ”pidä tunkkis” -luuppiin. Siinä asioita pyöritellään riittävän kauan omassa mielessä pessimististen skenaarioiden kautta niin, että lopulta jätetään ehdottamatta mitään. Ollaan itse jo päädytty siihen lopputulokseen, että ei se kuitenkaan onnistu. Mietimme esimerkiksi, että ei siihen kuitenkaan järjesty aikaa tai resursseja tai muuta vastaavaa. Ja todellisuus jää kokonaan testaamatta.
Toimin itse myös Elenia Lämmön aloitetoimikunnassa, ja olen iloinen siitä, että aloitteita tulee paljon – isoja ja pieniä. Aloitteetkin ovat eräänlaisia kysymyksiä: ”Olisiko ideaa, jos asiat tehtäisiinkin näin?” Hyvä on myös itse esittää itselleen välillä kysymyksiä: ”Voisiko asian tehdä helpommin? Tarvitseeko joku tätä raporttia todella?” Voihan olla, että raportti on joskus ollut tarpeellinen, mutta onko enää?
Hyvä kysymysten lähde on myös uudet työntekijät ja kesäharjoittelijat. Olenkin aina pyytänyt meillä työskenteleviä kesäharjoittelijoita kyseenalaistamaan ja kysymään, jos jotkut asiat tuntuvat hassuilta. Ulkopuolisena voi ajatella joitakin asioita aivan uudesta näkökulmasta, joka voi olla toiminnan sujuvuuden kannalta parempi. Uudet työntekijät taas voivat tuoda ideoita myös aiempaan työkokemukseen peilaten aiemmista työpaikoistaan.
Kysymykset ovat tärkeässä roolissa myös Lean-johtamisessa, jossa viisi kertaa miksi -tekniikka on monille tuttu. Siinä ongelmaan etsitään juurisyytä esittämällä viisi kertaa kysymys miksi. Aina ei tarvita viittä kysymystä, mutta olennaista on, ettei tyydy ensimmäiseen vastaukseen, vaan pyrkii kaivautumaan ongelman perimmäisiin syihin pintaa syvemmälle.
Olin kerran kuuntelemassa Leningrad Cowboysista tutun Mato Valtosen luentoa. Siitä parhaiten mieleeni jäi kertomus siitä, kuinka ihmiset tulevat usein ihmettelemään Valtoselta, että kuinka ihmeessä Venäjän Puna-armeijan kuoro lähti 90-luvulla mukaan esiintymään heidän ja juuri heidän kanssaan. ”Ai kuinkako?” vastasi Mato. ”No kun me uskallettiin kysyä!” jatkoi Mato ja rähähti nauramaan.
No, miten on – uskallatko itse kysyä?
