Miehet työmaalla kypärät päässä

Asiakastyytyväisyystutkimuksen tuloksia

Innolink on vastannut kyselyn toteuttamisesta useampana vuotena, ja viimeisin tutkimus toteutettiin syksyllä 2021. Vastauksia saimme 376 asiakkaalta. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa Loimuan asiakkaiden tyytyväisyyttä yhtiöön. Iso kiitos kaikille kyselyyn vastanneille, vastauksenne ovat meille todella tärkeitä. 

Yhtiön asiakastyytyväisyysindeksi on 4,27 (viiden asiakastyytyväisyysväittämän keskiarvo,
asteikko 1=huono – 5=erinomainen). Olemme hyvin iloisia korkeasta asiakastyytyväisyydestä. Lisäksi saimme arvokasta sanallista palautetta, jotka auttavat meitä kehittämään toimintaamme edelleen.

Erityisen onnistunut yhtiö on vastaajien mielestä toimintavarmuudessa. Loimuaa kehutaan muun muassa ammattitaitoiseksi, luotettavaksi, palveluhaluiseksi ja ratkaisukykyiseksi toimijaksi. Vastaajista peräti 95,6 % koki meidät luotettavaksi toimijaksi (vuonna 2020 vastaava luki oli 84,2 %).

sanapilvi jossa kerrotaan kokemuksia Loimuasta esim. toimintavarmuus, lämpöä, varmuus, häriöitä

Kehityskohteitakin löytyi, kuten selkeyttä hinnoitteluperusteisiin ja lisää käsitystä mistä kaukolämmön hinta muodostuu. Tämän viestimistä pyrimme kehittämään ensi vuonna aktiivisesti. Häiriötilanteita on vastaajien mukaan ollut vähän, mutta niistä toivotaan tiedotettavan vieläkin paremmin. Tämä onkin asia, jonka otamme yhdeksi ensi vuoden kehityskohteeksemme. Häiriötilanteiden viestintä on parantunut vuosien varrella yrityksessämme jo paljon, mutta sitä voidaan vieläkin kehittää. Tähän toivommekin teiltä asiakkailtamme apuun, jotta viestit tavoittavat jatkossa paremmin oikeat henkilöt. Jos toivot saavasi jatkossa tekstiviestin häiriötilanteesta suoraan omaan puhelimeesi, lähetä numeroon 050 902 4059 tekstiviestintä tiedot: Postinumerosi, katusi nimi ja talon numero eli osoite ilman rappua tai asuntoa. Esim. 13100 Vankanlähde 7.

Tässä on vielä muutamia poimintoja vastaajien vapaista kommenteista:

He ovat ammattitaitoinen, luotettava ja ystävällinen toimija.

Toimiva ja luotettava.

Luotettava toimittaja. Henkilökohtaisesti kaikki on toiminut hyvin, myös reklamointi.

Kaukolämpö on huoleton ja lämpöä on piisannut.