Kaikki voivat säästää energiaa – joka päivä

Tänään 5.10.2015 alkoi jälleen valtakunnallinen Motivan järjestämä perinteinen energiansäästöviikko, jonka aikana on tarkoitus kiinnittää huomiota energiansäästöön ja energiankäyttötottumuksiin. Elenia Lämpökin on jälleen mukana energiansäästöviikossa järjestämällä tänä vuonna erityisesti omalle henkilöstölle aktiviteetteja energiansäästöön liittyen.

Meille kaukolämpöyhtiönä energiansäästäminen ja etenkin energiatehokkuus ovat kuitenkin läsnä jokapäiväisessä työssä vuoden jokaisena päivänä, vaikka sitä ei tule aina ajatelleeksi. Energiatehokkuusnäkökulma näkyy koko kaukolämmön tuotannon elinkaaressa alusta loppuun; lähtien polttoaineiden hankinnasta aina savukaasujen lämmöntalteenottoon asti. Pyrimme käyttämään lämpölaitoksia mahdollisimman energiatehokkaasti ja vähentämään jatkuvasti kaukolämpöverkostojen lämpöhäviöitä. Olemme liittyneet vapaaehtoiseen energiansäästöä tavoittelevaan elinkeinoelämän energiatehokkuussopimukseen ja tehneet useille laitoksille energiakatselmuksia uusien energiansäästökohteiden löytämiseksi. Energiatehokkuuslaki myös velvoittaa suuria yrityksiä tekemään energiakatselmuksen, jossa analysoidaan koko yrityksen energiankäyttöä. Lisäksi asiakkaiden lämmityslaitteiden energiatehokkuutta on pyritty parantamaan kehittämällä seurantaa ja neuvontaa kuten edellisessä blogikirjoituksessa ja aiemmin kesälläkin on kuvattu.

Kaikkien ihmisten työtä energiatehokkuus ei yhtä merkittävästi koske, mutta jokainen meistä voi tehdä oman pienen osansa energiansäästötalkoissa. Työmatkoissa voi pyrkiä käyttämään joukkoliikennettä ja kimppakyytejä tai tulla töihin polkupyörällä, rappuset voi kävellä hissin käytön sijasta, tietokoneen sammuttaa aina kotiin lähtiessä ja niin edelleen. Myös kotona itse esimerkiksi pyrin kotona sammuttamaan valot huoneista, joissa ei oleskella ja pitämään lämpimän suihkun suoman nautinnon mahdollisimman lyhyenä. Pyykit kuivataan pihalla aina kuin mahdollista ja astian- sekä pyykinpesukoneissa pestään täysiä koneellisia. Kyse on pitkälti arjen pienistä teoista, joista kertyy isompi kokonaisuus.

Lisää energiansäästövinkkejä löydät hauskassa muodossa esitettynä esimerkiksi Elenian nettisivuilla.

Meira Saarinen