Järvimaisema.

Loimuan ensimmäinen lämmityskausi paketissa

Loimua on nyt saanut ensimmäisen lämmityskauden pakettiin. Tämä oli meille ensimmäinen lämmityskausi sekä itsenäisenä yhtiönä viimekesäisen omistajavaihdon jälkeen että Loimua nimen alla vuoden vaihteessa otetun uuden brändin myötä.

Loimuan nimi ja brändi on saanut hyvän vastaanoton ja olemme ehtineet saada jo paljon positiivista näkyvyyttä sen alla alkuvuoden aikana. Loppuvuonna meillä tulee lisää uutta ympäristöystävällisyyteen ja kotimaisen energian käyttöön liittyvää uutisoitavaa.

Myös Loimuassa, kuten muuallakin, koronatilanne on ollut merkittävä toimintaan vaikuttanut asia. Loimuassa otettiin käyttöön ohjeistukset ja toimintatavat turvataksemme henkilöstöämme ja toimintamme jatkuvuutta. Etätyötä on pyritty tekemään, mikäli se on mahdollista. Mutta koska meillä on paljon työtehtäviä, joissa etätyö ei ole mahdollista, olemme pyrkineet tekemään lähityön mahdollisimman turvalliseksi. Tässä vaiheessa, kun ehkä vaikein tilanne on takanapäin ja arki palaamassa lähemmäs normaalia, voimme todeta selvinneemme tilanteesta hienosti. Kiitos tästä tilanteen tasalla olleen henkilöstömme. Myös yhteistyö urakoitsijoiden kanssa yhteisillä työpaikoilla toimi tässä suhteessa hyvin. Ja tärkeänä asiana, pystyimme toimittamaan asiakkaillemme lämpöä ilman koronasta johtuneita häiriöitä normaalin luotettavasti. Myös normaalin arjen rinnalla viedyt merkittävät investointiprojektit ovat pysyneet aikatauluissaan.

Loimuan kaukolämmön toimituksen varmuus ja sujuvuus myös tällaisessa poikkeustilanteessa on hyvä esimerkki siitä, kuinka kaukolämpöala on hyvin varautunut toimimaan luotettavasti, vaikka tilanne ympärillä yllättäen muuttuisi. Järjestelmä, missä lämmön tuotanto on varmistettu rinnakkaisilla tuotantotavoilla ja kapasiteetilla ja jakeluverkostot ovat toimintavarmoja on kehityspolun tulosta. Kehityspolku on muuttanut kaukolämpötoimintaa sen vuosikymmenien historian aikana, aina reagoimalla muuttuviin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Asiakkaat ovat kaukolämmön valitessaan saaneet ajan myötä mukautuvat ja kehittyvän järjestelmäratkaisun, eikä vain liittymishetkellä olleen teknisen ratkaisun. Tämä pätee myös tulevaisuuteen. Kaukolämpö pystyy ottamaan käyttöön uusia lämmönlähteitä, liittämään siihen jäähdytystä ja palvelemaan tiedolla ja liitännäispalveluilla lämmön käytön tehostamisessa. Ja mikä parasta, asiakkaat saavat sen tutun lämmitysratkaisunsa myötä vaivattomasti.

Vaikka kesä on alkanut, niin me Loimuassa jatkamme jo työtä valmistautuen tuleviin lämmityskausiin. Olemme viimeistelemässä merkittäviä investointeja, jotka saamme käyttöön seuraavaa lämmityskautta varten. Suurimpana niistä Vanajan uusi biokattila, jonka käyttöönotto tapahtuu loppusyksyllä. Siitä tulemme kertomaan lisää myöhemmin tänä vuonna.

Lämmintä ja rentouttavaa kesää toivottaen, Matti Tynjälä