Sponsorointi on pitkäjänteistä yhteistyötä

Idea kirjoitukseeni syntyi siitä, että vastaanotamme paljon mielenkiintoisia kyselyitä ja ehdotuksia erilaisista sponsorointikumppanuuksista. Näin päätin kirjoittaa, mitkä asiat ohjaavat Elenia Lämmössä työtä yhteistyökumppanuuksien parissa. Toivon, että yleisen tietoisuuden lisäämiseksi tämä juttu auttaisi myös sponsorointiesitysten tekijöitä, kun he pohtivat, miten lähteä rakentamaan yhteistyöehdotustaan.

Sponsorointiyhteistyömme periaatteet

Sponsorointikumppanuudet merkitsevät meille yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää tasavertaisesti kummankin osapuolen tavoitteita sekä luoda yhdessä arvoa. Pyrimme pitkäjänteiseen, suunnitelmalliseen ja vuorovaikutteiseen yhteistyöhön, joka luo mahdollisuuksia verkostoitumiseen. Keskeisenä tavoitteena on osallistua asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme arkeen: olla läsnä, tehdä konkreettisia tekoja sekä olla vastuullinen osa yhteiskuntaa.

Sponsorointiyhteistyömme perustana ovat

  • bränditavoitteemme: Arjen mahdollistaja, edelläkävijä, luotettava, ympäristöystävällinen, kotimainen toimija sekä
  • arvomme: Asiakasta lähellä, Vastuullinen kumppani, Yhdessä aikaansaaminen, Rohkeus uudistua.

 

Mitä odotamme yhteistyöltä?

Sponsoroinnissa haemme kumppanuutta, josta hyötyvät molemmat osapuolet. Kumppanin toiminnan tulee liittyä sponsorointialueisiimme, joita ovat: Urheilu ja liikunta, Kulttuuri, Ympäristö, Sosiaalinen kumppanuus sekä Lapsiperheet, lapset ja nuoret. Odotamme myös yhteistyökumppaniltamme, että se jakaa kanssamme samansuuntaisen arvomaailman.

Kehitämme sponsorointia pitkäjänteisesti, ja siksi yhteistyöhyötyjen varmistamiseksi kumppanuussopimukset ovat monivuotisia. Elenia Lämpö on paikallinen toimija, joten keskitymme yhteistyösuhteisiin erityisesti Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Heinolassa ja Oulaisissa.

Elenia peliliiga

Näkyvyyden lisäksi kumppanuuden tulee täyttää asettamamme tavoitteet sekä tuottaa mahdollisuuksia toimintaan. Pelkkä logomainos ei riitä, vaan yhteistyömme pitää sisältää jotain konkreettista tekemistä, josta voimme yhdessä kertoa tarinoita eri foorumeissa ja viestintäkanavissa. Haluan myös painottaa, että on tärkeää muistaa vuorovaikutteisuus ja sitoutuneisuus: teemme yhdessä työtä, joka vaatii meiltä molemmilta avoimuutta ja pitkäjänteisyyttä sekä tahtoa nähdä vaivaa ja halua onnistua.

Missä emme ole mukana

Elenia Lämpö ei sponsoroi yksityishenkilöitä, eikä poliittisia ja uskonnollisia organisaatioita. Emme myöskään tue moottori- ja ampumaurheilulajeja, emmekä ole mukana yksittäisissä mainospaikoissa tai ilmoitusjulkaisuissa, kuten esimerkiksi liikuntatilojen mainospaikat sekä yhdistysten ja seurojen käsiohjelmat. Vain erittäin harvoissa ja erikseen valikoiduissa tapauksissa lähdemme kumppaniksi yksittäisiin tapahtumiin. Tällaisten tapahtumien on oltava linjassa muiden sponsorointikumppanuuksiemme kanssa, ja niiden pitää olla erityisen kiinnostavia, sisällöltään ainutlaatuisia sekä poikkeuksellisen ajankohtaisia.

Voit tutustua nykyisiin yhteistyökumppanuuksiimme osoitteessa elenia.fi/lampo_ja_kaasu/kumppanuudetjayhteistyo.

Mervi Kainulainen

Kommentit (2)

  1. Perusteellinen pohdinta. Yksityishenkilöiden sponsoroinnin sulkeminen on sinänsä erikoista, koska sponsorointi on imagon vuokraamista, jolla on kaupallinen tavoite. Eli esim. vaikka menestyvä artisti tai urheilija ei sovellu teidän markkinointiviestinnän vauhdittamiseen. Sponsorointihan on tavoitteellista liiketoimintaa ja tehokkaimmillaan esim. taho joka sopii teidän arvoihin ja kuluttajien tai b to b kumppaneiden herättelyyn ja vauhdittaa kauppaa on paras. Näkyminen kohteissa lienee tukitoimintaa tai mainostamista, ei niinkään sponsorointia. http://www.pierrecavallo.fi siellä miesten kesämallistossa on sponsorointiesimerkki. Mutta hienoa, että mietitte, kunhan tavoite säilyy kirkkaana ja periaatteelliset liiketoimintaa hidastavat ajatukset eivät häiritse. Terveisin Marko ja http://www.businessathletics.fi

    1. Hei Marko. Kiitos viestistäsi. Hienoa saada palautetta ja kuulla ajatuksistasi. Kävin myös kotisivuillanne – yrityksenne on minulle mielenkiintoinen, uusi tuttavuus.

      Sponsorointikumppanuudet ovat monimuotoinen kenttä, ja kiinnostavia sponsorointikohteita on paljon. Kaikkeen ei valitettavasti voi osallistua ja on tehtävä linjauksia. Olemme myös pohdintoja tehdessämme ajatelleet, että selkeät ja harkitut käytännöt ovat yhteinen etu, koska niillä varmistetaan sponsorointihakijoille heidän ehdotustensa tasavertainen käsittely. Meille sponsorointiyhteistyössä korostuu yhteisöllisyys sekä verkostoituminen, ja näin olemme päätyneet siihen, ettemme tällä hetkellä solmi kumppanuuksia yksityishenkilöiden kanssa.

      Kiva, että otit yhteyttä, asioita on aina hedelmällistä miettiä useammasta näkökulmasta.

      Mukavaa ja energistä kevättä,
      Mervi

Osallistu keskusteluun

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *