Loimua hiilineutraaliksi 2030 monipuolisena energiapalveluyhtiönä

Strategiamme ajurit

Ympäristöasioiden merkitys jatkaa kasvuaan ja taistelu ilmastonmuutosta vastaan vaikuttaa jokaiseen toimialaan, erityisen paljon sitä odotetaan meiltä energia-alalla. Myös asiakkaidemme tarpeet sekä odotukset, niin ympäristövastuullista toimintaa, kuin myös heitä parhaiten auttavaa palvelukokonaisuutta kohtaan kasvavat. Asiakkaamme odottavat helpotusta omaan toimintaansa ja valmiutta vastata juuri heidän räätälöityihin lämmitystarpeisiinsa ja siihen liittyviin kokonaisuuksiin. Yrityksiltä myös odotetaan aktivisuutta yhteiskunnallisissa asioissa sekä mm. alueiden kehittämisessä ja hankkeissa. Näissä Loimualla on paikallisena energiayrityksenä usein merkittävä rooli.

Visiomme

Loimua uudistuu ja uudistaa energia-alaa. Olemme määrittäneet tulevaisuuden suunnaksemme sen, että kasvamme energian monipalvelukumppanina laajentaen toiminta-aluetta ja asiakaskohderyhmää sekä kehittämällä päämäärätietoisesti hiilineutraaliuttamme.

Kohti hiilineutraalia lämmöntuotantoa

Tavoittelemme aktiivisesti hiilineutraalia lämmöntuotantoa vuodeksi 2030. Olemme polulla jo pitkällä, tänä vuonna pääsemme jo 90 %:in uusiutuvien polttoaineiden osuuteen. Tulevina vuosina selvitämme muita lämmöntuotannon tapoja nykyisen tuotantotavan lisäksi ja lopun 10 %:in korvaamiseksi hiilineutraalilla vaihtoehdolla. Vaihtoehtoja on erilaisten biotuotteiden käyttö polttoaineena, ylijäämälämmön hyödyntäminen ja kiertotalous, geoterminen lämpö, lämmön varastointi, digitaaliset ratkaisut sekä tasehallinta- ja kompensaatio.

Asiakkaidemme tarpeet muutoksessa

Toinen strateginen painopiste on asiakkaidemme monipuolinen palvelu kattavalla palvelutarjonnalla. Palveluita on kehitetty asiakkaita kuunnellen ja heidän aidoista tarpeista lähtien. Uudet palvelut tukevat peruslämpöliiketoimintaamme, ja täydentävät sitä. Asiakkaamme saavat kokonaisvaltaista palvelua ja tavoite on helpottaa kumppanuutemme avulla asiakkaidemme lämmitys- ja jäähdytyskokonaisuuden hoitamista. Tässä keskeinen asia on palvelumme ns. ihmiseltä ihmiselle eli kumppanuus, jossa asiantuntijuus on tärkein kilpailutekijämme.

Tavoittelemme myös uusia asiakaskohderyhmiä nykyisten lisäksi entistä laajemmalta maantieteelliseltä alueelta. Uutena ratkaisuna tulemme tarjoamaan etävalvonnan tarjoamista sellaisille asiakkaille, joilla on lämpökeskuksia ja joiden valvonta on mahdollista toteuttaa keskitetystä valvomostamme käsin. Lisäksi tarjoamme lämmöntoimituksia teollisen kokoluokan kohteisiin. Näitä tavoittelemme nykyisten paikkakuntiemme lähialueilta, ja näin voimme hyödyntää synergiaetua nykyisen toiminnan kanssa.

Perustoimintamme ja osaaminen onnistumisen edellytys

Kaiken tämän kehittämisen ja toimintamme pohjana ovat henkilöstömme korkea osaaminen sekä tehokkaan ja hiilineutraalin kaukolämpötoiminnan kehittäminen. Käytössämme on alan parhaat ratkaisut ja käytännöt yhteiskunnan sekä asiakkaidemme hyödyksi.