Mies katsoo sivulle.

Maakaasumarkkinat avautuivat – mikä muuttui?

Meidän tunnetaan parhaiten kaukolämpötoimijana, mutta Loimua on myös yksi Suomen merkittävimpiä yhtiöitä maakaasun hankintavolyymiltaan. Useita satoja kiinteistöjä käyttää kaasua toiminta-alueellamme Kanta-Hämeessä ja Akaan seudulla lämmitykseen ja teollisuuden tuotantoprosesseihinsa. Lisäksi käytämme maakaasua jonkin verran kaukolämmön huipputuotannossa.

Suomalaiset maakaasumarkkinat asettuivat tämän vuoden alussa uuteen asentoon, kun maakaasumarkkina vapautui kilpailulle. Tämä muutos on tapahtunut muissa Länsi-Euroopan maissa jo aiemmin ja nyt Balticconnector -putken valmistumisen yhteydessä markkinoiden avautuminen oli perusteltua myös Suomessa. Mitä muutos käytännössä on tarkoittanut?

Maakaasun käyttöhän perustui Suomessa yli 40 vuoden ajan Venäjältä tulevaan putkikaasuun ja yhden tukkumyyjän toimituksiin. Uuden putken kautta saadaan hankittua kaasua myös Baltiasta sekä nesteytettyä maahantuotua kaasua Liettuan Klaipedassa sijaitsevasta maakaasuterminaalista. Mutta vasta kun arviolta vuoden 2021 lopussa valmistuva Baltian ja Puolan välinen yhdysputki yhdistää meidät Euroopan laajuiseen kaasuverkkoon, niin kaasua voidaan periaatteessa hankkia Suomeen Keski-Euroopan tai jopa Algerian kaasulähteistä saakka.

Miten tämä markkinamuutos on sitten näkynyt meillä Loimualla ja meidän kaasuasiakkaissa? Asiakkaille muutos tarkoittaa valinnanvapautta kaasuenergian oston suhteen ja toisaalta meidänkaltaisille yhtiöille uusia hankinta- ja markkinamahdollisuuksia. Me toimimme aktiivisesti kaasumarkkinoilla, ostamme ja myymme maakaasua vuoden jokaisena päivänä.

Viimeisen vuoden aikana olemme kaasualan asiantuntijamme Marko Korpisen ja muiden kollegoiden kanssa tavattu ja juteltu lukemattomien asiakkaiden kanssa kaasumarkkinoiden muutoksista ja sen vaikutuksista. Muutos aiheutti myös työtä, päänvaivaa ja hämmennystäkin maakaasualan toimijoiden ja asiakkaiden keskuudessa. Yksi merkittävä muutos on, että maakaasu mitataan nyt ylemmässä lämpöarvossa aiemman alemman lämpöarvon sijaan.  Asia on sinänsä aika yksinkertainen eli tietyllä kertoimella muutetaan aiempi arvo uuteen. Mutta käytännössä tämä voi aiheuttaa sekaannusta. Miten osataan verrata oikein aiempien vuosien kulutusta ja hinnoittelua suhteessa nykyiseen? Entä miksi Suomen valtion verotaulukot perustuvat muusta hinnoittelusta poiketen yhä alempaan lämpöarvoon, eli maakaasun energiavero laskutetaan edelleen alemmassa lämpöarvossa?

Merkittävä muutos on, että meidän kaasun hankinta on huomattavasti monipuolistunut ja asiantuntevana hankintaorganisaationa suhde asiakkaisiin on muuttunut yhä enemmän kumppanuudeksi. Mitä paremmin me pystymme yhdessä asiakkaidemme kanssa ennustamaan kaasuntarvetta, sitä optimoidummin me pystymme hankintaa tekemään. Asiakkaille päin tämä on heijastunut suoraan hintoihin, eli hinnat ovat pudonneet reilusti viime vuodesta ja siten myös kaasun kilpailukyky parantunut.

Maakaasun käyttö väheni Suomessa merkittävästi 2010-luvulla, kun me ja monet muut yhtiöt siirryimme suurelta osin kaukolämmön tuotannossa maakaasusta kotimaisiin uusiutuviin biopolttoaineisiin. Suomi oli viimeinen EU-maa, joka avasi kaasumarkkinansa ja kilpailu näyttää alentaneen muiden EU-maiden tavoin hintoja myös Suomessa. Alkaako tästä sitten kaasun uusi nousu Suomessa? Maakaasun valttikortti on sen asema puhtaimpana ja vähäpäästöisimpänä fossiilisena polttoaineena sekä sen erinomainen käytettävyys ja toimitusvarmuus. Maakaasusta puhutaan jonkinlaisena siltapolttoaineena, kun siirrytään tulevien vuosikymmenien aikana fossiilisista uusiutuviin. Valtakunnallinen kaasuverkosto mahdollistaa nyt ja tulevaisuudessa lisääntyvän biokaasun, vety- ja synteettisten kaasujen jakelun.

Jäämme odottamaan, miten Suomen markkinoihin seuraavaksi vaikuttaa tuleva Baltian ja Puolan välinen yhdysputki, jonka jälkeen eurooppalaiset kaasumarkkinat todella avautuvat meille suomalaisille. Toisaalta on mielenkiintoista seurata biokaasun tuomia mahdollisuuksia ja vaikutuksia. Meilläkin yhä useampi asiakas ostaa samasta kaasuputkesta myös biokaasua, joka on Suomessa tuotettua, ympäristölle ystävällistä uusiutuvaa energiaa. Biokaasun määrä tulee varmasti kasvamaan ja muuttamaan entisestään kaasumarkkinoita tulevaisuudessa.